LEIJA LAUTAMAJA
Leija Lautamaja (s. 1990) on eteläpohjalainen pelimanni ja nykykansanmusiikin säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja, jonka instrumentteja ovat 2,5-rivinen hatiari, harmooni, laulu ja mandoliini. Lautamajan musiikilliset juuret ovat eteläpohjalaisessa perinnemusiikissa ja hän on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä.
Lautamajan musiikillisiin kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat pelimannimusiikki, sosiaalinen kansantanssi ja jamittelu sekä radiopop. Muusikkona hän on innovatiivinen ja tuottelias ideariihi. Kansanmusiikissa häntä kiinnostaa erityisesti mahdollisuus ottaa perinne omaksi ja tehdä siitä taidetta.
Esiintymisen lisäksi Leija Lautamajalla on opetuskokemusta erilaisista kansanmusiikkiin ja -tanssiin liittyvistä workshopeista, ryhmistä (yhtyeet, haitariryhmät) sekä soitonopetuksesta omissa instrumenteissaan.
LEIJA LAUTAMAJA
Leija Lautamaja, born 1990, is a folk musician, composer, lyricist and arranger living in Helsinki, Finland. Her instruments are 2,5-row melodeon, harmonium, mandolin and voice. She has grown up surrounded by the living tradition of Finnish melodeon playing and has graduated as master of music from the folk music department of Sibelius Academy.
Lautamaja’s artistic passions are Nordic folk music and social folk dancing. As a musician she is innovative and productive. She is always driven by the love for the tradition and the possibilities to play with it artistically.
Besides long career as a performer she is an experienced teacher in different folk music and folk dance topics, band and arrangement teaching and instrument teaching.