Aaaa!!! Viime viikolla oli Nordic Dance Helsingin ensimmäinen ikinä kevätklubi, joka ylitti kaikki odotukset. Oli aivan uskomaton ilta, tunnelmaltaan lämmin ja ylitti kaikki odotukset. Kun viimeksi kirjoitin, että tänä keväänä ei ollut mitään tutkintoa tai muuta vastaavaa suurta ponnistusta, huijasin vähän. Tämä oli se! N O R D I C D A N C E S T A Olen järjestänyt Saana Kujalan ja Riina Hosion kanssa Nordic Dance Helsinki -klubeja viime syksystä alkaen. Vuosi sitten keväällä tapasin sattumalta Riinan tanssiin liittyneessä työpajassa ja kävi ilmi, että jaamme haaveen kansantanssiklubista Helsingissä. Tiesimme, että Saana on mukana menossa, ja päätimme vastata päiväuniimme toiminnalla. Halusimme luoda paikan, jossa voisimme säännöllisesti tanssia kansanomaisia tansseja elävän musiikin säestyksellä, ja jakaa muillekin kokemuksen sosiaalisen tanssin imusta ja nautinnollisuudesta. Nordic Dancessa toimin erilaisten järjestelytehtävien lisäksi pääasiassa muusikkona ja tarpeen vaatiessa myös tanssiohjaajana. Nordic Dancen idea on yksinkertaisesti mahdollistaa tanssiminen. Haluamme luoda osallistavaa tanssikulttuuria, johon kansanomaisia tanssilajeja tuntemattomankin ihmisen on helppo tulla mukaan. Siksi klubeihin kuuluu aina myös opetusosio, jossa opetellaan eri tanssilajeja (esim. valssi, sottiisi, humppa, polska) ja Suomen kulttuurialueelta tallennettuja ryhmätansseja. Tavoitteena tehdä se niin, että jokainen kokee onnistuvansa ja olevansa yhtä musiikin kanssa. Pitkän tähtäimen haaveena meidän haaveemme on, että Nordic Dancen myötävaikutuksella Suomeen syntyisi kulttuuri, jossa tanssista nauttivat ihmiset täyttäisivät tanssilattiat aina tilaisuuden tullen. Kuten ensimmäisessä blogikirjoituksessani mainitsin, olen itsekin vähän yllättynyt tästä työelämäni käänteestä – minusta tulikin tanssin parissa työskentelevä henkilö! Siihen johtivat erinäiset asiat: 1) Festivaalit Festivaaleilla olen kokeilemalla oppinut tanssimaan ja myöhemmin myös päässyt kokemaan miltä tuntuu, kun musiikki vie ja ihmiset ovat yhdessä tanssilattialla. Muistan huuman hetkiä yökatrillin parissa niin Kaustinen Folk Music Festivalilla kuin Folklandiallakin (kansanmusiikkifestivaali laivalla :D) ja kerran Ruotsissa tanssin koko kesäisen yön, kun en halunnut mennä nukkumaan kylmään telttaan. Tiedän siis omasta kokemuksestani, kuinka sairaan siistiä tanssiminen parhaimmillaan on. Omaan kokemukseeni liittyy kuitenkin vahvasti se, että siihen tarvitaan suurempi joukko ihmisiä, kourallinen potentiaalisia tanssipartnereja, tanssittavaa musiikkia ja mieluusti vielä heinälato kesäyössä. Romanttista, ha? En siis osannut ajatellakaan, että vaikka tanssiminen on mahtavaa, minä olisin se, joka alkaa järjestämään tanssitoimintaa... 2) Floating Sofa Quartetin Saksan-kiertue ...kunnes teimme Floating Sofa Quartetin kanssa Saksan-kiertueen, johon kuului monta tanssisäestyskeikkaa. Olin ällistynyt. Saksassa, joka ei ole Pohjoismaa, joka pikkukylässä onkin yllättäen Tanzhaus -tanssiklubitoimintaa ja valtava määrä ihmisiä osaa tanssia pohjoismaisia perinnetansseja, kuten polskaa, valssia, sottiisia ja jopa pikkuruisen Fanøn saaren paikallisperinteenä säilynyttä sønderhoningia. Sisuunnuin: jos tämä on mahdollista Saksassa, tämän täytyy olla mahdollista myös täällä. 3) Nordisk Dans Lisäksi olin vieraillut tanskalaisten ystävieni (nuorilta nuorille) organisoimissa Nordisk Dans -tanssi-illoissa, jotka ovat parin toimintavuotensa aikana kasvaneet räjähdysmäisesti ja laajentaneet toimintaansa Kööpenhaminasta myös muualle Tanskaan. Nordisk Dans oli Saanallekin tuttu ja konseptina erinomainen workshopeineen ja livemusiikkeineen, joten otimme sen esikuvaksemme. Olen myös viime aikoina tajunnut, että rakastan sitä, kun ihmiset tekevät jotain yhdessä. Rakastan vappua, kun kaikki ovat ulkona ja iloisia. Rakastan jääkiekkoa, kun saa huutaa yhdessä muiden kanssa sohvalla ja taas mennä ulos juhlimaan ja lyömään ylävitosia tuntemattomien kanssa. Rakastan myös isoja festareita, ei ole mitään parempaa kuin tanssia kolme päivää putkeen Provinssissa oudoissa vaatteissa festivaalikuplassa ja halailla tuntemattomia. Koen, että parhaimmillaan isolla joukolla tanssittuna saan kansantansseista saman fiiliksen kuin yllä luettelemistani asioista. Ja koska rakastan joukossa tekemistä ja kansantanssia, miksi en koittaisi yhdistää niitä? Toivoisin, että mahdollisimman moni ihminen voisi Nordic Dancen kautta saada sen yhteisöllisyyden kokemuksen, mikä kansanmusiikissa ja -tanssissa on sisäänrakennettuna. Soittaminenkin on osallistavaa ja pelimannijameihin voi kukin osallistua omalla taitotasollaan, mutta tanssiminen on mielestäni vielä osallistavampaa ja siksi oiva väylä tavoittaa uusia ihmisiä ja luoda elävää kansankulttuuria. Boom! K E V Ä T K L U B I S T A Nordic Dance Helsingin kävijämäärä on kasvanut tasaisesti syksystä lähtien ja vuoden aikana olemme kokeneet monia ihania hetkiä, kun klubi-illat ovat olleet onnistuneita ja haaveet kuplivasta tanssilattiasta ovat käyneet pikkuhiljaa toteen. Kevätklubi ylitti kuitenkin kaikki odotukset. Ihmiset näyttivät kauniilta ja onnellisilta tanssiessaan. Ampron Prunni (eli Risto Hotakainen, Arto Järvelä ja Timo Valo) soitti jumalaisesti ja Annalan huvila oli silmiä hivelevän kaunis ilta-auringossa vanhoine tapetteineen ja huonekasveineen. Tunnelmaa on vaikea kuvata sanoin, se oli kliseen mukaan käsin kosketeltava, lämmin ja innostunut. Vaikutti siltä, että ihmiset tanssivat ja juttelivat tuntemattomienkin kanssa. Lisäksi kuitenkin ilmassa oli jonkinlaista kevätjuhliin kuuluvaa juhlavuutta ja arvokkuutta myös. Itse pääsin niin soittamaan (Nordic Dance Extended House Bandissa) kuin tanssimaankin. Ah! Videolla alla pieni makupala ryhmätansseista. Tanssimme Kauhajoelta tallennettua Kolomoospolkkaa, kappaleena Sofia Riskun laulama Kolomuunen. Mikä meininki!!! ONNISTUIMME. SUCCESS. Näin fantastisen kevätklubin jälkeen en malttaisi odottaa, että syksyllä päästään taas jatkamaan! Syksyn ensimmäinen Nordic Dance Helsinki -klubi on tiistaina 10.9. Toivottavasti nähdään siellä! Ihanaa ja yhteisöllistä loppuviikkoa kaikille!
1 Comment
|
Leija LautamajaPelimanni, kansanmuusikko ja valtavirtaa ihannoiva marginaalihanuristi, joka rakastaa hyviä tansseja, huulipunia ja skumppaa. Archives
July 2020
Categories |