Kevät on lempivuodenaikani. Toukokuu on paras. Ihmiset alkavat heräillä eloon talven jäljiltä ja yhtäkkiä tapahtuu paljon kaikenlaista yllättävää hauskaa, kuten puistottelua, spontaaneja jameja, juhlia, konsertteja ja jatkoja. Kaikessa on kuitenkin vielä jonkinlainen kontrolli ja järjestys, koska kellään ei ole vielä kesäloma, mutta otetaan jo salaa pientä varaslähtöä kuitenkin. Ilmassa leijuu kesän odotus ja tanssijalka vipattaa. Toukokuuhun on usein liittynyt suuria ponnistuksia, lopputöiden palautuksia, päätöskonsertteja ja muita vastaavia kouluun ja opiskeluun liittyneitä asioita – ja sitä kautta onnistumisia. Tänä vuonna toukokuu ei tuonut mukanaan yksittäisiä suuria voimain koitoksia, mutta olen saanut suuria voiman ja onnistumisen tunteita pienemmistä asioista ja haluan jakaa ne nyt teidän kanssa! Mistä olen saanut voimaa viime viikkoina eli BOOOOMM: A U T O N V U O K R A A M I N E N U L K O M A I L L A ENKEL oli viime viikonloppuna kiertueella Tanskassa. Liikkumista varten vuokrasin meille auton. Keikkapaikalle ajaessa iski tajuntaan, kuinka siistiä on, että osaan vuokrata auton, jota osaan ajaa. Ja tiedän mihin ajetaan, koska olen ajanut sitä reittiä Tanskassa niin monta kertaa. Tiedän myös mille huoltoasemalle kannattaa pysähtyä ja mikä juuri sen pikaruokaketjun kasvisvaihtoehdoista on paras. Ai vitsi miten siistiä, että olen huomaamattani oppinut noin monta asiaa! Ajaminenkin on mahtavaa silloin, kun on hyvä sää ja matkalla hyvä tarkoitus. En omista autoa ja ajan Suomessa harvoin. Ulkomaan keikkareissuilla sen sijaan kannan kuskinimeä Immortal Driver. Tsigibau boom boom! V E R O I L M O I T U K S E N T E K E M I N E N Tietokone hajosi, ei kiinnostanut aloittaa, kollegojen Facebook-päivitykset aiheesta, yäk yäk. Deadlinen painaessa rupesin, ja muistin taas, että hitto, kyllähän mä tämän osaan ja oikeasti nautin numeroiden pyörittelystä! Verot on hieno asia, kiitos minä kuittien säilyttämisestä ja ensi vuoteen! K A K U N S Y Ö M I N E N E N N E N L O U N A S T A Löysin äidin jääkaapista siskon synttäreiltä jäänyttä täytekakkua. Kakkumakuni on hyvin perinteinen ja vanha kunnon kermakakku pesee mielestäni juusto- ja moussekakut 6-1. Ajoitus on myös tärkeä: täytekakku maistuu parhaalta ensimmäisenä aamulla tai muuten nälkään. Parasta aikuisuudessa on se, että kakun voi syödä juuri siihen aikaan, kun siitä saa suurimman nautinnon. Boooommm! A P U R A H A Floating Sofa Quartet sai ison apurahan Sofa Songs -projektiin. Teemme tulevan vuoden aikana uutta musiikkia pohjoismaisten laulajien kanssa, ja kappaleet kuvataan livemusiikkivideoiksi. Taiteellinen puoli on tietenkin huippukivaa ja inspiroivaa, mutta jesus, mikä fiilis, kun itse kirjoittamani hakemus meni läpi! Kiitos Pohjoismainen kulttuuripiste, Sofa Songs is on! Boooommm! P Y Ö R Ä I L Y Aihe, josta olen kirjoittanut varmaan kaikissa blogipostauksissa. Helsingissä asuessani olen pyöräillyt paljon, mutta en muutamaan vuoteen. Viime kesänä teetätin satoja euroja maksaneen pyörähuollon ajatuksella "ehkä motivoidun, kun olen käyttänyt rahaa". En motivoinut. Mutta tadaa, tässä toukokuussa on takana jo melkein sata kilometriä ja lisää tulossa. Myös kotikonnuillani Seinäjoella pyöräily on parasta, kun kaikki on niin lähellä ja maasto tasaista. Boooom!!! L I V E T E R I K K E D E T V Æ R S T E M A N H A R En usko, että auton vuokraaminen tai veroilmoituksen tekeminen tuntuisivat niin voimallisilta, jos ne olisivat itse tarkoitus. Mutta kun ne ovat ammatin eli soittamisen sivujuonteita, joiden onnistuminen on vain pelkkää plussaa, niiden tekemisestä saakin yllättävää tyydytystä. Jos prioriteettilistalla ykkösenä on päästä Tanskan skutsiin soittamaan pikkulautalle, sitten todellakin vuokraan auton, ostelen lentoja ja kirjoitan apurahahakemuksia. Kun yhdellä Tanskan-keikoista, pienellä Næssundin lautalla Morsin ja Thyn välissä soitimme säveltämääni kappaletta Tänäänkään ei satanut ja ikkunasta näkyi lautan peräaallokossa kuohuva aurinkoinen merenpinta, huomasin ajattelevani, että tämä on ehkä elämäni paras hetki. Vähän nauratti, kun sain itseni siitä ajatuksesta kiinni, mutta toisaalta, se todisti että keikka oli kaiken sen puuhaamisen arvoinen – parit auton vuokraukset ja veroilmoitukset sinne ja tänne. Rakkaudest lajiin ja tanskalaista klassikkolaulua Svantes lykkelige dag lainatakseni: "Livet er ikke det værste man har og om lidt er kaffen klar!" Elämä ei ole ollenkaan hullumpaa – ja pian on kaffikin valmista! Ja kun toukokuu on jo alkanut näin hyvin fiiliksiin, tuntuu siltä, että kesästä saattaa tulla aika hieno. Kolme vuotta sitten oli samantyyppinen tilanne: toukokuu antoi jo ymmärtää niin paljon, että päätimme ystäväni Hannan kanssa, että kesästä tulee kaikkien aikojen paras. Siitä tulikin! Ounastelen tästä kesästä vähän saman tyyppistä, joten 2019, anna palaa – olen valmis! Kiitos, kun luit tämän! Olisi ihana kuulla myös teidän onnistumisista ja voiman hetkistä ja tietysti siitä, mitä odotatte kesältä eniten! Nauttikaa auringosta, ja ensi kertaan!
0 Comments
Leave a Reply. |
Leija LautamajaPelimanni, kansanmuusikko ja valtavirtaa ihannoiva marginaalihanuristi, joka rakastaa hyviä tansseja, huulipunia ja skumppaa. Archives
July 2020
Categories |