Hei, tervetuloa lukemaan kirjoituksiani kansanmuusikon arjesta, pelimannilifestylestä ja siihen liittyvistä ajatuksista, tunteista ja toiminnasta. Raotan kansanmuusikon työn kulisseja – omasta Leijan näköisestä näkökulmastani! Erilaisia kansanmuusikon uria on toki niin monta kuin on freelance-pelimannia musiikillisessa marginaalissa, joten voin puhua ainoastaan omasta puolestani. Sillä mennään, ja olen tosi innoissani – jee! Otan mielelläni vastaan palautetta ja postausideoita, joten aina jos tuntuu siltä, jätä kommentti tai laita vaikka sähköpostia! K U K A L E I J A Olen Leija ja ammatiltani olen kansanmuusikko. Soitan 2,5-rivistä haitaria ja harmoonia, vähän myös mandoliinia ja laulan. Viimeisen parin vuoden ajan aktiivisimpia yhtyeitäni ovat olleet pelimannityttöbändi ENKEL ja pohjoismainen Floating Sofa Quartet (FI-DK-SE). Muita yhtyeitäni ovat jo lähes viidentoista vuoden ikään ehtinyt Haka, pohjoismaista ja irlantilaista perinnettä yhdistävä haitariduo Sheehan/Lautamaja sekä akustinen punk-pumppu VIHREET-HOMOT. Olen kotoisin Alavudelta Etelä-Pohjanmaalta. Ensimmäiset musiikilliset oppini sain Alavuden Kaksirivisten riveissä mestaripelimanni Airi Hautamäeltä ja esiinnyn edelleen A2R:n kanssa aina, kun ehdin. Lisäksi tällä hetkellä minua työllistää norjalaisvetoinen harmooniprojekti Marja-Liisa Orgelsuite (NO-SE-FI), joka esittää Mariann Torsetin (NO) sävellyksiä kuudelle matkaharmoonille ja kolmelle liikkuvalle pikkulavalle. Erikoishommaa, eikö! Yhtyeiden lisäksi esiinnyn myös soolona. Tällä hetkellä tarvittaessa, mutta (jo yllättävän pitkäaikainen) haaveni ja meinaamisen kohteeni on paneutua soolomateriaaliin taas vähän enemmän. Pohdintaa ja edistymisraportteja varmasti luvassa! Eniten rakastan esiintymistä. Sen lisäksi opetan jonkin verran. Tällä hetkellä opetan yhtä yhtyettä ja muutamia instrumenttioppilaita (haitari, piano) sekä satunnaisesti pidän kursseja ja workshopeja erilaisista aiheista pohjoismaiseen kansanmusiikkiin ja -tanssiin liittyen. Viimeaikaisimmat työpajat ovat olleet esimerkiksi otsikoilla Finnish 3-beat tunes, Sovitusworkshop ja Suomalaisen polkan tanssiminen. Kesällä luvassa on myös esimerkiksi Finnish band ja Kaksiriviskurssi! Tuorein intohimoni kohde on sosiaalinen kansantanssi. Tai siis, intohimona tanssi ei ole uusi, olen aina pitänyt tanssimisesta ja käytän kaikki tanssimahdollisuudet hyväkseni. Oma tanssihistoriani juontaa juurensa lapsuuden tanhuharrastukseen ja keikkareissuilla tanssilavoilla aikuisten apinoimiseen. Uutta on se, että työskentelen tanssin parissa ja sen hyväksi! Viime keväänä nimittäin yhdistin voimani kahden muun tanssimisesta nautiskelevan, Riina Hosion ja Saana Kujalan, kanssa. Voimien yhdistämisestä syntyi Nordic Dance Helsinki, perinteisiin pohjoismaisiin tansseihin perustuva sosiaalisen tanssin klubi. Nordic Dancen tarkoitus on tarjota tila viettää aikaa tanssien ja luoda vahvempaa sosiaalisen tanssin kulttuuria Suomeen. Sosiaalisella tanssimisella tarkoitan tässä sellaista tanssimista, joka ei ole esitys vaan ajanviettoa ja kommunikointia muiden ihmisten kanssa. Kevätkautemme viimeinen kerta oli eilen (lopetimme huipulle – kävijämäärä nelinkertaistui vuoden aikana!!!) ja joka toinen tiistai järjestettävät klubit jäivät kesätauolla, mutta syksyllä jatketaan taas! Nordic Dancessa roolini on säestää tansseja ja tarvittaessa ohjaan myös tansseja. L E I J A M U U T E N K U I N T Ö I S S Ä Tykkään kirjoista, tarkemmin romaaneista. Yritän tänä vuonna lukea kirjan viikossa, toistaiseksi olen aikataulussa. Lempivuodenaikani on kevät. Rakastan näitä kevätiltoja, kun maa alkaa olla jo kuiva ja auringonlaskut kauniita. Teininä halusin aina pääsiäisen tienoilla ajaa mopolla auringonlaskuun. Haaveeksi jäi. Kivointa kuluneella viikolla oli se, että pääsin uuteen muusikkojen liikuntaryhmään, jossa maanantai-iltapäivällä 13.30 kaikki näyttävät yhtä unisilta kuin minä. Opiskelen tanskaa Duolingo-appilla ja olen pääni sisällä mielestäni jo aika etevä. Mitään ei vain tule ulos. Jos en löydä eilistä kahvikuppiani, kannattaa usein vilkaista mikroon. Se on luultavasti unohtunut "vielä yhden" kahvikupillisen lämmityksen jälkeen sinne. Kuva liittyy --> Tässä tältä erää. K I I T O S, ja ihanaa, kun luit tänne asti! Lisää tulossa pian! Kommentoi, kysy ja jaa ideasi! Ja käy seuraamassa myös Instagramissa (prinsessa_leija) ja Facebookissa (Leija Lautamaja Music)! DEAR INTERNATIONAL PEOPLE ALSO... Hi and welcome to read my blog about the life of a Finnish folk musician. I'm going to write the blog in English as well. I'll open my everyday life a bit and tell you what do I actually do for living and how does it feel. The English version you can find here!
0 Comments
Leave a Reply. |
Leija LautamajaPelimanni, kansanmuusikko ja valtavirtaa ihannoiva marginaalihanuristi, joka rakastaa hyviä tansseja, huulipunia ja skumppaa. Archives
July 2020
Categories |